6.11.13

Deepthi: Ei huomenna, ei ensi viikolla, vaan NYT!




Sade ropisee syysyössä, kynttilät palavat alttarilla, kattilassa porisee lakkakääpätee ja jääkaapissa valmistuu raakasuklaat! IHANAA olla kotona ja omissa eväissä jälleen! ♥ ♥ Smoothiekoneet surraa ja Cocovin tuotteet hellivät kehoa. ♥



ENKELISMOOTHIE ♥

Marjoja
Banaani
Avocado
Tammenlehtisalaatti
Vehnäorasjauhetta
Mehiläisen siitepölyä
Hunajaa
Kuivapuristettua kookosöljyä
Vettä

Päällä:
Chia-siemeniä
Goji-marjoja
Marcona-manteleita









Syyskuusta suurin osa vierähti Intiassa ja lokakuu Helsingissä Ole se valo joka olet-kirjani julkaisun parissa. Päivät ovat olleet ihmeellisiä kirjan julkistamisen jälkeen. Kirjan menekki on yllättänyt sekä minut että kustantajan, ja meilini laulaa hyvä ettei yötä päivää ihmisten kiitoksista ja uskomattoman kauniista enkelitarinoista ja enkelipallokuvista! On huikean upeaa saada todistaa, miten suomalaiset ovat todellakin avoinna ihanille enkeleille, ja miten paljon meillä on hiljaisia kokemuksia näkymättömästä maailmasta, joiden on nyt aika nousta muidenkin tietoisuuteen.

Viime viikon energiamuutoksista ei myöskään turhaan tunnuttu puhuvan. Tuntui kuin olisimme olleet kulkemassa viimeisestä pullonkaulasta läpi. Oli kuin energiakeho olisi aivan repeillyt kaiken muutospaineen keskellä. Energeettisesti tuntui ihmeellistä kiristystä ja nousi selittämättömiä ärsytyksen puuskia, joille ei itse voinut tehdä mitään, kun ei tiennyt mistä ne olivat peräisin, sekä sellaisia vanhoja tunnereaktioita, joiden piti vielä kerran nousta tietoisuuden valoon tarkasteltavaksi ja muunnettavaksi. Emme voi kantaa uuteen valoon mukanamme vanhoja, käyttökelvottomia toimintatapoja ja ajatuskulkuja. Viime viikko saattoi siis olla hyvinkin räjähdysherkkää aikaa! Olimme kuin ajelehtivia laivoja keskellä syysmyrskyä, ja oli vain odotettava, että myrsky laantuu.

Ja laantuihan se. Mutta minkälaisena! Lauantaiaamuun heräsin ainakin itse täysin kirkkaissa ajatuksissa, kuin myrsky olisi odottamatta laantunut, ja aurinko olisi häikäissyt silmiä. Pystyi vain ihmetellä, että oliko myrsky todellinen vai näinkö vain unta? Yhtäkkiä kykeni hyvin pitkän ajan jälkeen tekemään selkeitä päätöksiä, kuin kompassi olisi päivitetty uuteen uskoon ja taas kuulisi sydämen viestit selkeästi. Koko viikonlopun päällimmäinen teema oli: on yhä vähemmän liikkumavaraa sydämen ulkopuolella. Kerron esimerkin.

Olin varannut itselleni majoituksen tämän viikon torstaihin saakka Helsingistä. Viime viikon tiistaina (eli siis yli viikko aikaisemmin) minulla oli Helsingissä viimeinen virallinen haastattelu, jonka jälkeen olisin voinut periaatteessa lähteä saman tien takaisin Pohjanmaalle. Jos minulle tuli kuukausi sitten täytenä yllätyksenä Helsinkiin siirtyessäni se, miten helposti sujahdin Helsingin energioihin ja jopa nautin siellä olosta, niin vielä suurempi yllätys oli tulossa. Nimittäin kun olin palaamassa viimeisestä haastattelusta lainakotiini, niin yhtäkkiä koko se minua tukeva ja kantava energia, jonka oli ympärilläni kolme viikkoa Helsingissä tuntenut, oli poissa!! Ihmettelin, että mitäs hitsiä nyt tapahtuu? Sitten yhtäkkiä enkelit näyttivät, miten he olivat pitäneet energiaverkkoa yllä juuri sen aikaa, mitä oli tarkoitus, että pystyin nauttimaan Helsingissä olostani ja suoriutumaan tehtävästäni mahdollisimman hyvin!! Olin aivan ällikällä päähän lyöty, että näinkö tämä toimii?? No näin, he sanoivat! Tuon energiavaihdoksen jälkeen olinkin sitten energeettisesti irrotettu Helsingin energioista ja valmis palaamaan Pohjanmaalle, vaikkakin mielessäni päätin viipyä vielä yli viikon, koska minä halusin.

Mutta toisin kävi. Olin perjantai-iltana ollut jotenkin kumman surullisella ja alavireisellä fiiliksellä ja ihmetellyt, että no mikäs nyt oikein vaivaa, mitä tässä oikein energiatasolla tapahtuu? Minullahan on kaikki hyvin, ei ole mitään näkyvää syytä alakuloon. Sitten lauantaiaamuna lähdin Hietsuun kävelylle. En muistanut, että oli pyhäinpäivä, ja normilenkkini hautausmaan läpi ei sujunutkaan yhtä rauhallisissa merkeissä, mitä muina päivinä. Vedin hupun syvempään päähäni ja suunnistin kohti rantaa. Tuuli oli puuskainen, mutta meren läsnäolo rauhoitti. Ja siinä se sitten tuotiin: on aika lähteä takaisin Pohjanmaalle. Minä yritin pistää hanttiin, että eikös meidän nyt pitänyt olla täällä vielä ensi viikkokin...? Mutta enkelit olivat toista mieltä. 
Kun sitten ohitin mieleni ja aloin tunnustella, miltä siirtyminen takaisin Pohjanmaalle tuntuisi omassa olossani, niin huomasin, että energiatasoni alkoi nousta suorastaan kohisten. Ahaaaa, tässäkö nyt mennään?? Näinkö selkeää tämä nyt on?? Että kaikkien viikonlopun planeettamuutosten myötä olemme yhtäkkiä päivittyneet aivan uusiin energioihin, joissa meillä on mahdollisuus tehdä oikeita ratkaisuja vain omaa energiatasoamme seuraamalla!!!! Oivallus oli huikea, ja hyvä etten riemusta kiljunut! Tajusin kristallinkirkkaasti, että nyt meillä ei ole senkään vertaa enää vaihtoehtoja toimia mistään muusta kuin rakkaudesta ja totuudesta käsin itseämme kuunnellen. Että jos yrittää tehdä jotain vasten korkeampaa olemuspuoltaan vain sen takia, että se on "järkevää" tai "yleisesti hyväksytympää" tai ettei loukkaisi ketään, niin metsään mennään että heilahtaa! Se on niin eilistä päivää kuin olla ja voi! On todellakin aika olla herkillä itsensä kanssa ja toimia sen mukaan, mitä oma olotila viestittää! Ja nyt ne viestit tulee NIIIIIN suoraan. Siitä ei ole epäilystäkään. Jos siis mielesi ja olotilasi tuntuu epävireiseltä ja laahaavan matalissa energioissa, niin tarkista suuntasi. Se ei palvele ketään, että emme kuuntele itseämme ja laiminlyömme oman ohjauksemme jatkuvasti. Truth Rocks! ♥

Sunnuntaina meillä oli sitten uusi kuu, joka tuntui tuovan vielä viimeistelyn tälle kaikelle. Maanantaiaamuna kun heräsi, niin energiaa oli kuin pienessä kylässä. Aamulla selatessani facebookia, silmääni pisti vielä tämä video, joka sai meikäläisen liikkeelle kuin ammuttuna.





Ei enää tekosyitä. Action! ♥

Ja tämä koskee ennen kaikkea minua itseäni. Minulla on ollut lapsesta saakka haave, ja maanantain aikana yhtäkkiä koko kuva hahmottui ja tajusin, millaisia tekosyitä olen keksinyt itselleni, ettei minun tarvitsisi lähteä sitä kohti. Mitä suurempi haave, sitä helpompi on jäädä sänkyyn makaamaan ajatellen, että ei se kuitenkaan ole mahdollista. Mutta me emme enää elä tällaisessa ajassa. Me elämme Haaveiden Toteuttamisen Ajassa!! Kyllä! NYT!!! Ei huomenna eikä ensi viikolla, vaan NYT!

Olin pitämässä jokin aika sitten enkeli-iltaa, jonka järjestäjä on ollut suuri Bon Jovi-fani niin kauan kuin hän muistaa. Hänellä oli ollut aina haave saada joskus tavata itse Jon livenä. Kun hän sitten tänä syksynä täytti pyöreitä, hän sai lahjaksi mukavan summan rahaa. Kun hän alkoi miettiä, että mitä hän ihan oikeasti haluaisi niillä antaa itselleen lahjaksi, niin hän tiesi haluavansa tavata herra Jovin. Äkkiseltään voisi ajatella, että "mahdoton unelma". Mutta kuinkas ollakaan, hän oli ollut jo vuosia BJ FanClubin jäsen, josta tuli kuin tilauksesta eräänä päivänä viesti, että BJ järjestää fanitapaamisen Euroopassa. Tämä enkeliystäväni päätti hakea tuohon tilaisuuteen. Ja hän pääsi!! Nyt kun hänet tapasin, hänen kännykkänsä taustakuvana komeili kuva hänestä ja Bon Jovista!!!!! Kyllä, aivan mieletöntä!! Siis mikä nyt on ylipäätään todennäköisyys päästä fyysisesti Bon Jovin kainaloon?! :D Zero. Olin niiin onnellinen hänen puolestaan, ja suorastaan haukoin henkeä omasta puolestani!! A Dream Come True!! ♥ KAIKKI on mahdollista! Never give up your Dreams!! ♥





Jos en saanut sinua vielä näillä hehkutuksilla liikkeelle, niin tässä vielä yksi energiapommi: Anita Moorjanin hiljattain ilmestynyt esikoisteos Kuolema antoi minulle elämän. Aivan Huikea Kirja!! Kirjan saa ostettua täältä.







Tätä kirjaa olin ahmimassa sateisena sunnuntaipäivänä uudessa lempipaikassani Johan&Nyströmillä Helsingissä samalla, kun nautin taivaallista raakapizzaa, raakakakkua ja Kaipaus-nimistä luomuteetä. ♥ Oiihhh! Elämä on Ihme! ♥

Olen myös aloittanut vesiprojektin! Sain siihen inspiraation tästä lehtiartikkelista, jossa eräs nainen oli päättänyt juoda 3 litraa vettä päivässä ja katsoa mitä tapahtuu. Tulokset oli hämmästyttävät. Päätin testata itse. Aloitin veden juomisen 1.11, ja jo parin päivän päästä näin kasvoissani huomattavia muutoksia: ensimmäisenä katosi kaikki ihon epäpuhtaudet ja tummat silmänaluset, ja ihosta tuli kuulas, pehmeä ja kaunis. Puhumattakaan, että keho ja mieli tuntuu joustavalta ja vireältä. Mitään muuta en ole muuttanut. Syön ja nukun normaalisti, ja liikunta on ollut nyt pääosin pelkkiä venyttelyjä ja aurinkotervehdyksiä... Ptruuu!! Peruutus! Tästä pitikin mainita: olen huomannut, että viime viikkojen aikana on tarvinnut ruokaa vähemmän kuin alkusyksystä. Oletko huomannut saman?

Anyway, vesi on tehnyt ihmeitä, ja jo muutaman päivän jälkeen keho suorastaan janoaa vettä. Jos mielit kokeilla tätä itse, niin kuuntele omaa kehoasi ja toimi sen mukaan. Jos et juo normaalisti paljoa vettä, niin 3 litraa voi olla yhtäkkiä aivan liikaa. Minä olen juonut viime vuodet huomattavasti enemmän vettä kuin aiemmin, joten minun kehoni pystyy näköjään sulattamaan tälläiset vesimäärät yllättävän helposti. Joka tapauksessa kokeilemisen arvoinen juttu näin pimeää talvea kohti mentäessä!

Myös Celine on ollut minulle viime päivinä - ja jo yli 20 vuoden ajan - suuri innoittaja. Häneltä on ilmestynyt juuri uusi levy Loved Me Back To Life, joka on aivan mielettömän upea! Kyseisen nimikkobiisin taustasta Celine kertoo, että se kertoo siitä mitä koomassa oleva ihminen kokee, kuulee ja aistii "tiedottomana" ollessaan ja miten hän päättää palata takaisin elämään rakkauden parantavan voiman johdosta. ♥






You loved me back to life!

Deepthi